torstai 13. toukokuuta 2010

Kevättä

Olenpas jaksanut olla hiljaa jo pitkään. Jostain syystä tämä kevät on vienyt kaiken energiani ja usein aamuisin tuntuu kuin en olisi nukkunut lainkaan!

Neulomiseen ei oikein ole energia riittänyt, yksi isompi työ edistyy tasaisen hitaasti ja pieni maskotti Neulomon ötökkävaihtoon on myöskin puoliksi valmis. Aika on mennyt pääosin hääjutuissa ja työharjoittelussa.

Tänään pääsin vihdoin vähän tekemään puutarhahommia. Istutin sisällä metrisiksi hujauksessa turveruukuissa kasvaneet Kallat parvekelaatikkoon sekä minitomaatin taimet toiseen. Pari Kallaa jäi vielä odottamaan ruukkua, eli huomenna pitää käydä ostoksilla ;) Takapihalta kaivoin multaa kukille ja satuin löytämään luumupuiden alta jonkun sortin liljan. Kaivoin sen ylös ja istutin ruukkuun, katsotaan mitä tuumaa muutoksesta :D


Kuvassa turveruukkuihin istutettuina vadissa myös Gladiolukset.


Etummaisessa purkissa Kallat ja taaemmassa minitomaatit :)

Sitten vähän hääaskarteluja:

Kaikki hääkarkit laatikossa


Tarkemmin karkki, eli morsiustylliä jonka sisällä kaksi suklaasydäntä. Kartongista leikatussa, taitetussa kortissa hääparin nimikirjaimet. Komeus sidotaan kapealla viininpunaisella satiininauhalla.


Kortin sisältä löytyy parisuhdeaiheinen sarjakuva, eli Viivi&Wagner ;)


Ja pöytään tulee erilaisia viini-, konjakki- ja shampanjalaseja, joihin tulee koristehiekkaa sekä tuikku. Lasien jalka koristellaan samalla viininpunaisella satiininauhalla kuin hääkarkeissa.


Here is some pictures of my wedding decorations. I've made all these by myself. Between the wedding plannings I've done some gardening jobs too :)

Eiköhän tässä ole riittävästi juttua. Palaan asiaan taas kun saan lisää tehtyä ;) Mukavia hellepäiviä!

maanantai 3. toukokuuta 2010

Toukokuun SNY-paketti

Huh, mikä päivä taas. Olin taas myöhään töissä ja kotiin tullessa minua odotti kaksi pakettia, joista toinen oli Salaiselta neuleystävältäni. Toukokuun paketissa oli ihana amigurumi-kirja nimeltä Supersöpöt maskotit, 3 Muumi-lakua, ihana Kiroileva siili -rintaneula, jalkaraspi ja Muumi-kortti.



Samalla paljastui Salaisen neuleystävän henkilöllisyys. Huomasin jo heti alusta, että SNYn paketeissa oli lähetyspaikkana lähes aina tietty paikkakunta. SNY-kierroksen alussa selasin kaikkien osallistujien blogeja läpi, noin mielenkiinnosta koska oli paljon uusia blogeja. Samalla totesin, että oli vain pari vaihtoehtoa SNYkseni ja oikeassa olinkin ;) Oma SNYni siis on Marelo.

Kiitoksia Marelolle tästä ensimmäisestä ja omasta puolestani onnistuneesta SNY-kierroksesta. Vaikka kyllähän mulle lupailtiin vielä jotain pakettia tuossa myöhemmin :D

Niin ja sitten vielä kuva viikko sitten saamastani Tallinnan terveisestä. Herkut toki olivat jo kadonneet parempiin suihin, mutta magneetti pääsi kuvaan :)

Sain yllätyksen

Minua muistettiin paketilla jo viikko sitten, mutta en ole saanut aikaiseksi laittaa kuvaa esille.

Pohjoisesta Suomesta tuli kauniit patalaput, jotka sopivat juuri väreiltään keittiööni! Kiitos Knea :)

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Löytöjä

Töistä löytää kaikkea kivaa. Varsinkin askartelu-osastolta, jota on nyt järjestelty uudelleen. Hääjuttuja (ja miksei muitakin) juttuja varten ostin tällaisen kulmakuvioleikkurin pilkkahintaan:



Lisäksi ostin erilaisia helmiä poistohintaan ja väkersin niistä muutamat korvikset:



Pinkit tähdet on mun suosikit! ;) Kunnolliset pihdit oli hukassa, joten kovin kauniita liitoksia en saanut korviksiin. Vielä jäi muutama sata helmeä talteen ;)

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Aamua!

Kiitos SNY, terveiset Tallinnasta ovat saapuneet perille mutta synttäritouhujen takia en ole ehtinyt/muistanut/jaksanut kuvata. Magneetti pääsi heti jääkaapin oveen tärkeiden lappujen pitäjäksi, eli tarpeeseen tuli :) Herkutkin kelpasivat. Uskomatonta, että jo ihan kohta paljastetaan salaiset neuleystävät.. Vastahan tämä alkoi!

Sitten vähän niitä kuvia. Viikonloppuna oli ystäväni perheineen kylässä ja sain Tennesseestä tehdyn Aleena-mekon annettua oikealle omistajalleen. Tässä kuva mekosta ja Ainosta:

maanantai 26. huhtikuuta 2010

2-vuotiaan iloa

Viikonloppuna vietettiin pikkuneidin 2-vuotissynttäreitä. Vieraita tuli molempina päivinä ja eri aikoina. Koti kun ei ole suuren suuri ja liian paljon ihmisiä kerralla ahdistaa. Varsinkin kun meillä ei kovin usein käy vieraita, noin normaalisti.

Eniten ehkä stressasi se, että olin viikolla useampana päivänä kuuteenkin saakka illalla töissä. Siihen sitten päälle ruoanlaitot, siivoamiset ja loppuviikosta vielä leipomistakin, joten olo oli useampana aamuna herätessä sellainen että mietti väkisin: Olenkohan nukkunut ollenkaan viime yönä?

Leipomisista stressasin eniten täytekakkua. Olen tehnyt tätä ennen kaksi täytekakkua, joista toinen oli kuiva korppu kermalla ja toinen litimärkä tiskirätti. Itse en pidä liian märästä tai makeasta kakusta ja olenkin hyvin perfektionisti siinä. Löysin kuitenkin todella helpot ohjeet sekä pohjaan että täytteeseen Kinuskikissan blogista.

Pohjana on normaali 5 munan sokerikakkupohja, jonka paistoin 26cm:n irtopohjavuokassa. Halkaisin pohjan kolmeen osaan ja kostutin osat omatekoisella punaviinimarjamehulla. Alempaan väliin tuli maitosuklaatäyte, ylempään valkosuklaatäyte, johon upotin pakastevadelmia.



Täyte (yhteen väliin):

2dl Floravispiä
100g vaniljatuorejuustoa (käytin maustamatonta tuorejuustoa ja lisäsin seokseen hieman vanilliinisokeria)
130g suklaata (tummaa, valkoista tai maitosuklaata)

Vatkaa Floravispi vaahdoksi, sekoita joukkoon tuorejuusto. Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita vaahtoon. Levitä kakkupohjan päälle ja jähmetä jääkaapissa.

Eli tein tällä ohjeella ensin maitosuklaatäytteen ja sitten valkoisella suklaalla täytteen. Valkosuklaatäytteeseen tökkäsin puoliksi sulaneita vadelmia, joka teki kakusta ihanan raikkaan. Sairaan hyvää! :D



Päälle kermaa ja ranskanpastilleja. Vaikka paljon olikin suklaata, niin kakku ei ollut yhtään liian makeaa. Koristeluun käytettyyn kermaan en lisännyt paljoakaan sokeria.

Viikonloppu meni mukavasti neidin iloa katsellessa. Saadut lahjat selvästi olivat mieleisiä. Neidin varsinainen syntymäpäivähän on vasta keskiviikkona, joten ei vielä saa onnitella ;)

tiistai 13. huhtikuuta 2010

PIF-lahjuksien kuvia

Ainakin yksi piffi on saapunut jo perille, joten uskallan varmaankin laittaa jo kuvia.

Noita korviksia olen tehnyt monia, joista en kyllä enää muista millaisia lähetin :D Mutta tällaisia olen siis viime aikoina tehnyt:










Eli korviksia, erimallisia tiskirättejä Novitan Luxus Cottonista sekä pari pientä laukkua Novitan Flipflopista.

Toivottavasti saajat pitävät piffeistä :)

perjantai 9. huhtikuuta 2010

PIF 1 & 2

Tänään on lähtenyt postia PIF-osallistujille. Olipas postin täti ihmeissään kun menin kauhean kirjekuorikasan kanssa tiskille. Mukana olivat myös Neulomon kämmekäsvaihdon kuori ja pari muuta kuorta :D Olen siis tukenut Itellaa oikein kunnolla.

Kuvia ajattelin laittaa alkuviikosta.

Valmistunutta vaihteeksi / Finished object (FO)

Piffien välissä olen saanut tehtyä jotain jonka voin täälläkin esitellä :D Aikaisemmin esittelin useamman kerän Novita Tennessee-lankaa ja nyt parista kerästä on tullut jo jotain tehtyäkin. Eli ystäväni Aino-vauvalle kesämekkoa, olkaatten hyvät!



Malli/Pattern: Aleena , Ullaneule.net
Lanka/Yarn: Novita Tennessee, vihreä (378) n.110g
Puikot/Needles: 3,5mm (40cm)
Koko/Size: vauva/baby 70cm

Kuvaa ei pikkuneidin päällä mekosta vielä ole, mutta jospa tuossa parin viikon päästä kun tulevat kyläilemään :)

This dress is made for my dear friend's daughter Aino.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Lankahimoja

Olen pari kuukautta hillinnyt lankaostoksiani, ihan jo tilanpuutteen vuoksi, mutta eksyin edellisen bloggauksen jälkeen Puikot vinkuu -blogiin, josta bongasin Zauberball -nimisen kerän. Olipahan pakko lähteä tutkimaan asiaa ja voi kurjuus, kyseistä lankaa löytyy vaikka mitä ihania värejä! Katsokaa vaikka itse tältä Titityyn sivulta. Kalliiksi tulisi jos kaikki ihanuuden tilaisin, koska iskin silmäni mm. 1535 kivipesty, 1872 mustaherukka, 1936 karpalo, Cafe Flair, Charisma.... Oijoi!

Enkä muuten edes tiedä mitä noista tekisin, ehkä vain siliteltäväksi tai väriterapiaksi :D Mitähän nuo sukulaiset ajattelisivat jos meillä olisikin koriste-esineiden tilalla lankakeriä ;)

Innostuin tänään kuvailemaan enemmänkin ulkona ja tässä pari kuvaa pihasta :) Ei vielä mitenkään kovin keväistä, mutta leikkimökille melkein pääsisi jo kävelemään! Eli sulaa se lumi sittenkin ;)







Mahtavaa, upeaa! / Something gorgeous!

Jos olisin ihan HYSSSS, eikä kukaan lukisi tätä bloggausta niin voisin laittaa kuvia uusista kämmekkäistäni.. Kuvia saa laittaa Neulomoon vasta ensi viikolla, mutta.... No toki laitan jo tänne! :D

Novitan Neulomossa vaihdetaan tällä kertaa kämmekkäitä. Sain omani tänään, ihailkaa:







Upea väri! Juuri sopivat kädessä ja lanka on pehmeää alpakkaa, wau! Olen rakastunut ;)

I got these in a exchange. I fell in love immediately! Thanks for Tiina who made these! Yarn is some kind of alpaka.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Huhtikuun SNY-pakettia!

Ihan uskomatonta toimintaa SNYltäni! Itse olen juuri ja juuri toipunut paketin kasaamisen "krapulasta" ja oma salainen neuleystäväni lähettää jo seuraavan kuun pakettia! :D Eli aivan yllätyksenä tuli pakettikortti ja kävinpäs heti kampaajalle mennessäni postin kautta. Ihana Marimekon punainen Lumimarja-laatikko siellä odotti! Mistähän SNY tiesikään että tuo Lumimarja on (melkein) ainoa jota Marimekon tuotteista siedän ;)

No sitten paketin sisältöön:



Paketissa oli kaunis kettu-kortti, Reilun kaupan kahvia, Novitan Flipflop-lankaa vihreänä ja liilana, tupsujen tekoon kiekot ja kolme kerää Hjerte Flamme Boucle-lankaa joka on minulle ihan uusi tuttavuus. Todella hauskan näköistä lankaa! :D Tuollaisia tupsuun tekoon tarkoitettuja kiekkoja olen aina toivonut (vaikka en tiennyt edes olevan olemassa!), jospa tupsuja tulisi nyt tehtyä kun on kunnon välineet ;)



Kiitos SNY, mahtava paketti! Onnistut aina yllättämään minut lankavalinnoilla :)

---

Pääsiäinen tuli ja meni. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä nousi pikkuneidille kuume nuhan kaveriksi ja pääsiäisen suunnitelmat siirtyivät noin vuorokaudella. Onneksi kuumetta ei kestänyt pitkään ja lauantaiaamuna päästiin Muorin ja Vaarin luo kyläilemään :) Pääsiäinen meni ja nyt olen itse (jälleen) nuhainen. Olinhan taas parisen viikkoa terveenä, eli kahden kuukauden sisällä kolmas nuha (2viikkoa kipeänä, 2vkoa terveenä, 2vkoa kipeänä, 2vkoa terveenä ja taas kipeänä 2 viikkoa(?)) Tämän takia näihin päivityksinkin tuli pidempi tauko, kevään viimeiset koulupäivät olivat aikas uuvuttavia ja pikkuneidin kanssa valvottiin muutamia öitä yskän ja tukkoisuuden takia. Ensi maanantaina alkaisi sitten työharjoittelu, katsotaan kuinka poikki olen silloin...

Mukavaa loppuviikkoa!

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Virpomisoksat

Tänä vuonna meillä on siis tällaiset virpomisoksat. Pikkuneiti sai osan jo valmiiksi, kunnes mielenkiinto taas loppui :)



Onhan ne komeita ;)

Edellisessä postauksessa mainitsinkin tytön ristiäiskutsut. Tässä kuva siitä kortista, jolla sukulaiset ja ystävät kutsuttiin. Tykkään edelleen, ehkä juuri siksi kun on niin yksinkertaisen kaunis :)

Askartelua vaihteeksi

Olen vaihteeksi innostunut askartelemaan, tai aika pakon edessä tässä tavallaan ollaan. Tytön synttäreille pitää kuitenkin askarrella kutsut ja pääsiäiseksi jotain pientä.

Synttärikutsut tytön 2v-synttäreille piti saada kohtuullisen nopeasti tehtyä koska tarkoitus olisi lähettää niitä samassa kuoressa pääsiäiskorttien kanssa. Nyt ovat valmiina lähetettäväksi ja näyttävät tältä:



Vaaleanpunainen satiininauha on jäännös tytön ristiäiskortteihin käytetystä rullasta, eli hieman vanhaa ;) Tummanpunaista nauhaa tuli muutamiin kortteihin koska toinen nauha loppui kesken. Piirsin itse kortin muodon ja kasvot, ilman mallia. Rusetti on kiinnitetty kuumaliimalla. Taustalle on liimattu kutsuteksti.

Sitten pääsiäisaskarteluja. En mitenkään ollut valmistautunut palmusunnuntaihin, muuten kuin varmuuden vuoksi parilla suklaamunalla jos joku vaikka eksyisi oven taakse. Eipä tullut mieleen että nuo mummot odottaisivat meidän tyttöäkin jo virpomaan! :D Ojanpohjissa rämpiminen ei innostanut tänä aamuna, joten keksin sitten jotain muuta. Leikkasin keltaisen kartongin paloiksi, piirsin oksat ja valkoisella sormivärillä pajunkissat (sormiväri oli hieman kökköistä, sekin on jäännös tytön ristiäisaskarteluista). Nyt ne odottavat kuivumista, jotta neiti pääsee puuväreillä piirtämään "koristeet" oksiin :)





Laitan vielä kuvaa lopputuloksesta neidin piirtelyn jälkeen :)

maanantai 22. maaliskuuta 2010

PIF 2 - lahjuksen saavat

Eli eilen oli viimeinen ilmoittautumispäivä PIFfeihin. Lisää ilmoittautumisia ei tullut sunnuntaihin mennessä joten aikaisemmin ilmoitetut henkilöt saavat lahjuksen ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Osa lahjuksista on jo valmiina, mutta laitan kaikista sitten kuvaa kun olen lähettänyt eteenpäin. Kiitoksia kaikille osallistuneille!

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Muutosta jälleen / Chances again

Kokeilen taas uutta blogipohjaa. On niin monta ihanaa etten osaa päättää. Useassa on jotain kivaa, mutta kuitenkin jotain joka ei iske. Ehkä tämä nyt olisi hetken.

Papan slipoveria on nyt tehtynä n.22cm. Teen helmasta ylöspäin pyörönä, joten aika hyvin tässä on edistytty kun vasta pari päivää olen tehnyt. Toinen kerä 7 veljestä menossa, toivottavasti nuo ostamani neljä kerää riittävät. Tai saahan sitä lankaa lisää kaupasta ;)

Naistenpäivänä saamani ruusut ovat kukkineet todella kauniisti kohta kaksi viikkoa. Tänään ruusuissa oli jo havaittavissa pientä kuihtumista, mutta ovat kyllä kestäneet hurjan kauan kauniina! Toisin kuin nuo muut viherkasvini ;)
SNYn lähettämät ohran siemenet pääsivät tänään multaan, katsotaan saanko pidettyä hengissä pääsiäiseen saakka :D

(Pakkohan mun oli ottaa kuviakia...)



Olen pitänyt valkoisia ruusuja hautajaiskukkina, koska rakkaan isotätini haudalle vein niitä vuosia sitten. Näiden ruusujen kauneus on kuitenkin antanut uutta näkökulmaa, ehkäpä ne kukkivatkin isotätini muistolle.. Kiitos ruusuista kuuluu siis miehelleni <3

I've changed the backround again. There is so many that I like and I can't decide which one to choose.

My grandfather has a 76th birthday on end of april and I wanted to suprise him with something I've done. I started to knit a slipover to him on friday and today I have 22cm already. I just hope that I bought enough yarn to the slipover!

I got five roses from my fiancé couple weeks ago (it was a womens day). The roses have been really beautiful such a long time and not until today there was a sign of withering. Of course I needed to take some pictures. Here's one for you to see!

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Pääsiäistunnelmia

Vähän on kirjoittelu jäänyt kun en ole saanut mitään kuvattavaa valmiiksi. Tai olenhan mä noita PIFfauksia saanut tehtyä, mutta kuvia tulee vasta sitten kun saan niitä lähetettyä etiäpäin.

Miehen villatakin takakappale on nyt viimeisiä kerroksia vaille valmis. Pientä säätöä on nyt tuon koon kanssa, koska en osaa hahmottaa kuinka kappaleen koko menee raglankavennusten takia. Ehkä se hahmottuu kun saan etukappaleita tehtyä.

Neljän viikon työreissun jälkeen on mieskin palannut kotiin. On se vaan kivaa kun tuo neiti roikkuu välillä jonkun muun kimpussa ;) Neitihän on alkutalvesta saakka ollut ihan isin tyttö ja nämä työreissut vain lisäävät sitä. Toisaalta ei yhtään harmita :D

Eilen kävimme tytön kanssa perhekerhossa ja siellä olikin jo pääsiäisaskarteluja. Siinä sitten pikaisesti tein liukuhihnahommana pääsiäisaiheisia kortteja. Ovatpahan kerrankin ajoissa valmiina! :D Samalla reissulla koukkasin myös tulevan työharjoittelupaikkani (paikallinen Tiimari) kautta ja ostinkin sieltä isoja kartonkeja. Jospa tulisi vielä tehtyä jotain pääsiäiseksi. Niin ja tytön synttärikutsutkin pitäisi väsätä.

Päätinpä sitten tehdä ensi kuun lopulla 76 vuotta täyttävälle papalleni slipoverin (ihan kuin mieheni villatakissa ei olisi riittävästi hommaa) ja tänään aamulla sen pikaisesti suunnittelin paperille. Luulin pääseväni helpolla kun teen alaosan pyörönä, mutta eipä tuo nyt niin kovin nopeasti edisty vaikka suurimmaksi osaksi on ihan sileää oikeaa neuletta.

SNY on muistanut minua myös. Sain jo viikolla pääsiäisaiheisen paketin, jossa oli ohran siemeniä, pieni pääsiäisaiheinen vispilä ja hieno ristipistoin koristeltu kortti. Kiitoksia SNYlle! :)

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Zetor

Valmis ja kuvattu, jei!









Malli/Pattern: Zetor, Jatta soheltaa -blogista
Lanka/Yarn: Novita Ticotico, turkoosi-vihreä (836), 110g
Puikot/Needles: 4,5mm (60cm)
Koko/Size: 198cm x 97cm

Tämä huivi tehtiin Novitan forumilla chat-huivina. Alun ongelmien jälkeen huivi lähti sujumaan. Langan ja puikkojen vaihdon jälkeen oli hieman taistoa kaavion kanssa, mutta sekin ongelma oli vain huolimattomuusvirhe minulta.. Ei siis mitään uutta :D Reuna ei pingotuksesta huolimatta mene kuten alkuperäisessä. Päättelin huivin mielestäni tosi löysästi, mutta en ilmeisesti riittävän löysästi. Väri on kaunis, huivi on todella kevyt. Tulisi jo kevät!

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Aurinkolaseja metsästämässä

Neljäs viikko kaksin tytön kanssa lähti liikkeelle aurinkolaseja metsästämällä. Tarvetta olisi kummallakin aurinkolasien suhteen, mutta itse ajattelin vielä hetken kärsiä, pikkuneidille sen sijaan pitäisi saada piakkoin lasit. Soittelin pariin liikkeeseen ja parissa kaupassa kävimme, mutta aika heikolta näyttää tuo valikoima. Pienille (0-24kk) löytyi kyllä laseja, mutta olisin ottanut seuraavan koon koska kohtahan neiti on sen 2 vuotta, eikä noiden pienempien lasien ympärysmitta riitä pipon kanssa.

Lähialueen tarjonta on sen verran suppea ja Tampereelle en lähde seikkailemaan, joten pitänee tyytyä nettikauppojen tarjontaan. Jälleen.

Niin, niistä neuleista. Sain haettua lisää lankaa Zetor-huiviin ja saan varmaan illalla jo tehtyä viimeiset 6 kerrosta. Viikonloppuna olen tehnyt miehen villatakkia, koska kuulin kuittailua sen keskeneräisyydestä. Mies itse sanoi ettei villatakilla ole kiire ja siksi sen tekeminen onkin hieman jäänyt ;)

PIF-jutut ovat myös hyvässä vaiheessa, eli aloitettu ;) Yksi mahtuisi vielä mukaan!

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Paketteja, paketteja, paketteja!

Viimeiset kaksi päivää on ollut postinjakajallemme tuskaisia, minulle nimittäin on tullut niin monta pakettia että itseänikin hirvittää! :D

Eilen sain pakettilähetyksen ystävältäni heille unohtuneista tavaroistani (aina jotain jää, noloa) ja Salaiselta neuleystävältäni postikortin muodossa terveiset Turku-Tukholma-risteilyltä ja eri paketissa tuli laivalta ostettu karkkipussi, nam. Tytön kanssa maisteltiin illalla vähän nameja ;)



Sitten tänään, kamalien kirjanpidon numeroiden jälkeen raahauduin loskan keskellä kotiin ja näin postilaatikon pullollaan paketteja! Tärkeimpänä tietysti JÄLLEEN paketti SNYltäni, tällä kertaa ihan oikea maaliskuun paketti:



Paketissa oli 3 kerää Marks&Kattensin Iceland-lankaa (väri 1799 punavihreävalkoinen), kortti, Paussi-patukoita, teepusseja, Hello Kitty-sukat tytölleni sekä pieni valokuvakirja. Kylläpä piristi päivää! Paljon kiitoksia SNYlleni, mahtava paketti jälleen kerran :)

No vähän vähemmän hehkutusta saa Novitalta tullut paketti. Eli ohjeiden lisäämisestä Neulomon extraohjeisiin sain kiitokseksi 4 kerää Tennesseetä. Kuvassa olevista Tennessee-keristä saamani ovat pinkit (580) ja taivaansiniset (165). Vihreät (378) kerät ovat ystävältäni, niistä pitäisi tulla Aleena-mekko kesäksi pienelle Aino-neidille.



Huomenna on varmaan turha odottaa mitään muuta postia kuin laskuja :D

maanantai 8. maaliskuuta 2010

PIF 2:n ilmoittautuneet

Mukana PIFfauksessa ovat:

1. Nennaemilia
2. Mudeliino
3. Anneli
4. Kirppuli
5. Ronja
6. Nuppunen

Tämä PIF on nyt täynnä. Ilmoittautuneille lähtee jossain vaiheessa postia :)

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Lauantai-iltaa

Olen koko päivän vääntänyt aiemmin bloggaamaani Pupuliinaan ohjetta, sitä kun on pyytänyt useampikin. Nyt on vihdoin valmis ja tulipahan tehtyä samalla yksi pupu lisää.

Mies ja tyttö kävivät tänään kylpylässä, tyttö oli ensimmäistä kertaa! Kovasti oli tykännyt ja vesiliukumäkeä oli laskenut innoissaan. Raukka oli niin väsynyt, että vähän aikaa jaksoi höpöttää minulle uimisesta ja sitten nukahti.

Blogini ulkoasu on myös päivittynyt tänään. Löysin tämän hienon pohjan täältä, kannattaa käydä vilkaisemassa :)

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Greta

Vihdoinkin se on valmis! Eli tavoitteenani oli tehdä tytölleni kesäpaita, jossa ei ole ommeltavia saumoja (joita tunnetusti inhoan). Paita on siis ihan omasta päästä sovellettu. Alunperin palmikoiden piti mukailla raglansaumoja ja siirtyä siten kyljelle, mutta sitten se jäi. Nätti on noinkin, ainakin mun mielestä ;)

Kuvat olivat jälleen yksi show pikkuneidin kanssa. Muutamaan päivään ei ole suostunut laittamaan paitaa ollenkaan päälle (minä itse!-kausi) ja nyt iltatohinoissaan suostui pukemaan, mutta paikoillaan pysyminen oli kovin vaikeaa.. Tyttö kun on tuollainen elohiiri. 50 kuvasta noin 10 oli sinnepäin, eli jotenkin käyttökelpoisia, loput kunnon taidekuvia :D











Huh, siinä oli monta kuvaa!

Ohje omasta päästä, lankana Novitan Puro Batik, liila (892). Langan menekki n.200g. Paita on noin kokoa 92cm.

Greta-nimestä vielä. Nimi on kirjaimellisesti arvottu, eli avasin kalenterin nimipäiväluettelon kohdalta ja silmät kiinni sormi sivulle. Siinähän se oli, Greta! ;)

Kuvia myös Ravelryssä

This shirt is my own pattern to my 2-year-old daughter. Yarn is Novita's Puro Batik. The yarn is 100% acrylic but feels like cotton.

I loved knitting this pattern because there aren't any seams to sew. Just because I hate it! :D

Greta is also in Ravelry

torstai 4. maaliskuuta 2010

PIF 2

Eli taas olisi laitettava hyvää eteenpäin. Edelliset ovat vielä vaiheessa, mutta samallahan tässä tekee useammankin ;)

---

Lupaan lähettää paketin kuudelle (6) tähän viestiin kommentoivalle! Lahjan/yllätyksen saat kesäkuuhun 2010 mennessä. (Mikäli halukkaita on enemmän, arvon kuusi onnellista, mahd.arvonta tapahtuu 21.3.2010)

Samalla liityt itse ketjuun ja ilmoittaudut omassa blogissasi laittamaan hyvän kiertämään kolmelle!

Kun olet kirjoittanut postaukseeni, niin ilmoita sähköpostiini nimesi ja osoitteesi: nannin.posti(a)gmail.com (vaihda (a)-merkkien tilalle @ niin toimii)

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Vyyhdistä keräksi

On minulla sitten ihmeellinen Salainen neuleystävä! Juuri tuossa hörpin hänen lähettämäänsä cappuccinoa ja kipaisin hakemaan päivän postin. Postilaatikkoon oli kolahtanut postikortti oikein Tallinnasta saakka, lähettäjä oli yllättäen salainen neuleystävä... Ihanaa! :) Liekö SNY ollut lankaostoksilla Tallinnassa? ;)


Evillan vyyhdin kanssa olen pari iltaa taistellut, sekasotku on valmis ja purkamiseen menee varmasti vielä useampi tunti. Mutta eilen Kool-Aidilla värjäämäni langat kuivuivat yön aikana ja epätoivoisen Evilla-yrityksen jälkeen päätin kokeilla kuinka nuo omatekemäni vyyhdit keriytyisivät. Olin ihan yllättynyt kuinka helposti ja nopeasti vyyhdeistä tuli keriä, näinkö niiden kuuluisi oikeasti mennäkin? :D

Vielä vyyhdeissä:


Ja kerissä:


Lanka on puhtaanvalkoista Novitan Nallea, jonka jaoin arviolta 100 gramman ja 50 gramman vyyhteisin. Kool-Aidin väri oli Blue Berry. Vaikka sininen ei ole kuulunut viime aikoina suosikkiväreihin, tuli tästä langasta jotenkin puoleensa vetävä. Saa nähdä mitä näistä muotoutuu ;)

Virkkausta ja Kool-Aidia

Eilen illalla on virkkuukoukku heilunut ja värjäyspata porissut. Kuvia siis lähipäivinä tiedossa ;)

Nuha meinaa taas yllättää, eilen illalla aloin aivastella ja nyt jo nenä vuotaa ja olo on hieman heikko. Taitaa olla jo neljäs nuha tälle talvelle, itsenäisyyspäivän tienoilla taisi olla ensimmäinen (ainakin minkä nyt muistan). Lapsena en ollut kuin maksimissaan kerran vuodessa kipeänä, joten taidan sairastaa nyt aikuisena senkin edestä...

Mutta onneksi on sentään hiihtoloma ;)

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Puutarhavaihto / Garden exchance

Ilouutisia! Kameran laturi on löytynyt. Niinhän siinä sitten oli käynyt, että minä olin laskenut laturin kädestäni johonkin ja mieheni oli sen siitä siirtänyt muualle, omiin jemmoihinsa. Eilen sitten löytyi miehen jemmalaatikosta, ihanaa!

Eteisremontti on pientä pintaviilausta vaille valmis. Eilen maalasimme tuon isomman eteisen (tai aulan, miksikäs sitä nyt kutsutaankaan) ja laitoin jo taulut yms paikoilleen. Pienemmästä eteisestä (josta kaadettiin viereisen vaatehuoneen välinen seinä) puuttuu vielä kaapisto, mutta sen tulemiseen menee vielä aikaa. Halusimme peililiukuovet, jotka tehdään mittojen mukaan samoin kuten kaappi itsessään. Valmiina kun ei tunnu löytyvän oikean syvyisiä ja korkuisia kaappeja.

Sitten kuvia. Novitan Neulomon Puutarhavaihdon kuvat saa tänään julkaista, joten Neulomon lisäksi haluan ne myös julkaista täällä teidän iloksenne.
Tällaisen väkersin parilleni:




Pohjana on vanha päreen pala, ihan oikeasta pärekatosta irrotettu. Narsissin pohja on tehty huovuttamalla, keskiosa virkattu ja varsi on i-cord. Koko komeus kasattu kuumaliimalla. Tekstin olisin halunnut polttaa kolvilla päreeseen, mutta miehen kolvi oli hyvässä jemmassa ja jouduin siksi tyytymään vedenkestävään tussiin.

Ja tästä parini blogiin.

I made this for a gift to my pair in Novita's Garden exchance. The base is wooden shingle from an old roof. Flowers are made of yarn.

And what did I get:


Tällaisen sain itse: