lauantai 27. maaliskuuta 2010

Virpomisoksat

Tänä vuonna meillä on siis tällaiset virpomisoksat. Pikkuneiti sai osan jo valmiiksi, kunnes mielenkiinto taas loppui :)



Onhan ne komeita ;)

Edellisessä postauksessa mainitsinkin tytön ristiäiskutsut. Tässä kuva siitä kortista, jolla sukulaiset ja ystävät kutsuttiin. Tykkään edelleen, ehkä juuri siksi kun on niin yksinkertaisen kaunis :)

Askartelua vaihteeksi

Olen vaihteeksi innostunut askartelemaan, tai aika pakon edessä tässä tavallaan ollaan. Tytön synttäreille pitää kuitenkin askarrella kutsut ja pääsiäiseksi jotain pientä.

Synttärikutsut tytön 2v-synttäreille piti saada kohtuullisen nopeasti tehtyä koska tarkoitus olisi lähettää niitä samassa kuoressa pääsiäiskorttien kanssa. Nyt ovat valmiina lähetettäväksi ja näyttävät tältä:



Vaaleanpunainen satiininauha on jäännös tytön ristiäiskortteihin käytetystä rullasta, eli hieman vanhaa ;) Tummanpunaista nauhaa tuli muutamiin kortteihin koska toinen nauha loppui kesken. Piirsin itse kortin muodon ja kasvot, ilman mallia. Rusetti on kiinnitetty kuumaliimalla. Taustalle on liimattu kutsuteksti.

Sitten pääsiäisaskarteluja. En mitenkään ollut valmistautunut palmusunnuntaihin, muuten kuin varmuuden vuoksi parilla suklaamunalla jos joku vaikka eksyisi oven taakse. Eipä tullut mieleen että nuo mummot odottaisivat meidän tyttöäkin jo virpomaan! :D Ojanpohjissa rämpiminen ei innostanut tänä aamuna, joten keksin sitten jotain muuta. Leikkasin keltaisen kartongin paloiksi, piirsin oksat ja valkoisella sormivärillä pajunkissat (sormiväri oli hieman kökköistä, sekin on jäännös tytön ristiäisaskarteluista). Nyt ne odottavat kuivumista, jotta neiti pääsee puuväreillä piirtämään "koristeet" oksiin :)





Laitan vielä kuvaa lopputuloksesta neidin piirtelyn jälkeen :)

maanantai 22. maaliskuuta 2010

PIF 2 - lahjuksen saavat

Eli eilen oli viimeinen ilmoittautumispäivä PIFfeihin. Lisää ilmoittautumisia ei tullut sunnuntaihin mennessä joten aikaisemmin ilmoitetut henkilöt saavat lahjuksen ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Osa lahjuksista on jo valmiina, mutta laitan kaikista sitten kuvaa kun olen lähettänyt eteenpäin. Kiitoksia kaikille osallistuneille!

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Muutosta jälleen / Chances again

Kokeilen taas uutta blogipohjaa. On niin monta ihanaa etten osaa päättää. Useassa on jotain kivaa, mutta kuitenkin jotain joka ei iske. Ehkä tämä nyt olisi hetken.

Papan slipoveria on nyt tehtynä n.22cm. Teen helmasta ylöspäin pyörönä, joten aika hyvin tässä on edistytty kun vasta pari päivää olen tehnyt. Toinen kerä 7 veljestä menossa, toivottavasti nuo ostamani neljä kerää riittävät. Tai saahan sitä lankaa lisää kaupasta ;)

Naistenpäivänä saamani ruusut ovat kukkineet todella kauniisti kohta kaksi viikkoa. Tänään ruusuissa oli jo havaittavissa pientä kuihtumista, mutta ovat kyllä kestäneet hurjan kauan kauniina! Toisin kuin nuo muut viherkasvini ;)
SNYn lähettämät ohran siemenet pääsivät tänään multaan, katsotaan saanko pidettyä hengissä pääsiäiseen saakka :D

(Pakkohan mun oli ottaa kuviakia...)



Olen pitänyt valkoisia ruusuja hautajaiskukkina, koska rakkaan isotätini haudalle vein niitä vuosia sitten. Näiden ruusujen kauneus on kuitenkin antanut uutta näkökulmaa, ehkäpä ne kukkivatkin isotätini muistolle.. Kiitos ruusuista kuuluu siis miehelleni <3

I've changed the backround again. There is so many that I like and I can't decide which one to choose.

My grandfather has a 76th birthday on end of april and I wanted to suprise him with something I've done. I started to knit a slipover to him on friday and today I have 22cm already. I just hope that I bought enough yarn to the slipover!

I got five roses from my fiancé couple weeks ago (it was a womens day). The roses have been really beautiful such a long time and not until today there was a sign of withering. Of course I needed to take some pictures. Here's one for you to see!

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Pääsiäistunnelmia

Vähän on kirjoittelu jäänyt kun en ole saanut mitään kuvattavaa valmiiksi. Tai olenhan mä noita PIFfauksia saanut tehtyä, mutta kuvia tulee vasta sitten kun saan niitä lähetettyä etiäpäin.

Miehen villatakin takakappale on nyt viimeisiä kerroksia vaille valmis. Pientä säätöä on nyt tuon koon kanssa, koska en osaa hahmottaa kuinka kappaleen koko menee raglankavennusten takia. Ehkä se hahmottuu kun saan etukappaleita tehtyä.

Neljän viikon työreissun jälkeen on mieskin palannut kotiin. On se vaan kivaa kun tuo neiti roikkuu välillä jonkun muun kimpussa ;) Neitihän on alkutalvesta saakka ollut ihan isin tyttö ja nämä työreissut vain lisäävät sitä. Toisaalta ei yhtään harmita :D

Eilen kävimme tytön kanssa perhekerhossa ja siellä olikin jo pääsiäisaskarteluja. Siinä sitten pikaisesti tein liukuhihnahommana pääsiäisaiheisia kortteja. Ovatpahan kerrankin ajoissa valmiina! :D Samalla reissulla koukkasin myös tulevan työharjoittelupaikkani (paikallinen Tiimari) kautta ja ostinkin sieltä isoja kartonkeja. Jospa tulisi vielä tehtyä jotain pääsiäiseksi. Niin ja tytön synttärikutsutkin pitäisi väsätä.

Päätinpä sitten tehdä ensi kuun lopulla 76 vuotta täyttävälle papalleni slipoverin (ihan kuin mieheni villatakissa ei olisi riittävästi hommaa) ja tänään aamulla sen pikaisesti suunnittelin paperille. Luulin pääseväni helpolla kun teen alaosan pyörönä, mutta eipä tuo nyt niin kovin nopeasti edisty vaikka suurimmaksi osaksi on ihan sileää oikeaa neuletta.

SNY on muistanut minua myös. Sain jo viikolla pääsiäisaiheisen paketin, jossa oli ohran siemeniä, pieni pääsiäisaiheinen vispilä ja hieno ristipistoin koristeltu kortti. Kiitoksia SNYlle! :)

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Zetor

Valmis ja kuvattu, jei!









Malli/Pattern: Zetor, Jatta soheltaa -blogista
Lanka/Yarn: Novita Ticotico, turkoosi-vihreä (836), 110g
Puikot/Needles: 4,5mm (60cm)
Koko/Size: 198cm x 97cm

Tämä huivi tehtiin Novitan forumilla chat-huivina. Alun ongelmien jälkeen huivi lähti sujumaan. Langan ja puikkojen vaihdon jälkeen oli hieman taistoa kaavion kanssa, mutta sekin ongelma oli vain huolimattomuusvirhe minulta.. Ei siis mitään uutta :D Reuna ei pingotuksesta huolimatta mene kuten alkuperäisessä. Päättelin huivin mielestäni tosi löysästi, mutta en ilmeisesti riittävän löysästi. Väri on kaunis, huivi on todella kevyt. Tulisi jo kevät!

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Aurinkolaseja metsästämässä

Neljäs viikko kaksin tytön kanssa lähti liikkeelle aurinkolaseja metsästämällä. Tarvetta olisi kummallakin aurinkolasien suhteen, mutta itse ajattelin vielä hetken kärsiä, pikkuneidille sen sijaan pitäisi saada piakkoin lasit. Soittelin pariin liikkeeseen ja parissa kaupassa kävimme, mutta aika heikolta näyttää tuo valikoima. Pienille (0-24kk) löytyi kyllä laseja, mutta olisin ottanut seuraavan koon koska kohtahan neiti on sen 2 vuotta, eikä noiden pienempien lasien ympärysmitta riitä pipon kanssa.

Lähialueen tarjonta on sen verran suppea ja Tampereelle en lähde seikkailemaan, joten pitänee tyytyä nettikauppojen tarjontaan. Jälleen.

Niin, niistä neuleista. Sain haettua lisää lankaa Zetor-huiviin ja saan varmaan illalla jo tehtyä viimeiset 6 kerrosta. Viikonloppuna olen tehnyt miehen villatakkia, koska kuulin kuittailua sen keskeneräisyydestä. Mies itse sanoi ettei villatakilla ole kiire ja siksi sen tekeminen onkin hieman jäänyt ;)

PIF-jutut ovat myös hyvässä vaiheessa, eli aloitettu ;) Yksi mahtuisi vielä mukaan!

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Paketteja, paketteja, paketteja!

Viimeiset kaksi päivää on ollut postinjakajallemme tuskaisia, minulle nimittäin on tullut niin monta pakettia että itseänikin hirvittää! :D

Eilen sain pakettilähetyksen ystävältäni heille unohtuneista tavaroistani (aina jotain jää, noloa) ja Salaiselta neuleystävältäni postikortin muodossa terveiset Turku-Tukholma-risteilyltä ja eri paketissa tuli laivalta ostettu karkkipussi, nam. Tytön kanssa maisteltiin illalla vähän nameja ;)



Sitten tänään, kamalien kirjanpidon numeroiden jälkeen raahauduin loskan keskellä kotiin ja näin postilaatikon pullollaan paketteja! Tärkeimpänä tietysti JÄLLEEN paketti SNYltäni, tällä kertaa ihan oikea maaliskuun paketti:



Paketissa oli 3 kerää Marks&Kattensin Iceland-lankaa (väri 1799 punavihreävalkoinen), kortti, Paussi-patukoita, teepusseja, Hello Kitty-sukat tytölleni sekä pieni valokuvakirja. Kylläpä piristi päivää! Paljon kiitoksia SNYlleni, mahtava paketti jälleen kerran :)

No vähän vähemmän hehkutusta saa Novitalta tullut paketti. Eli ohjeiden lisäämisestä Neulomon extraohjeisiin sain kiitokseksi 4 kerää Tennesseetä. Kuvassa olevista Tennessee-keristä saamani ovat pinkit (580) ja taivaansiniset (165). Vihreät (378) kerät ovat ystävältäni, niistä pitäisi tulla Aleena-mekko kesäksi pienelle Aino-neidille.



Huomenna on varmaan turha odottaa mitään muuta postia kuin laskuja :D

maanantai 8. maaliskuuta 2010

PIF 2:n ilmoittautuneet

Mukana PIFfauksessa ovat:

1. Nennaemilia
2. Mudeliino
3. Anneli
4. Kirppuli
5. Ronja
6. Nuppunen

Tämä PIF on nyt täynnä. Ilmoittautuneille lähtee jossain vaiheessa postia :)

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Lauantai-iltaa

Olen koko päivän vääntänyt aiemmin bloggaamaani Pupuliinaan ohjetta, sitä kun on pyytänyt useampikin. Nyt on vihdoin valmis ja tulipahan tehtyä samalla yksi pupu lisää.

Mies ja tyttö kävivät tänään kylpylässä, tyttö oli ensimmäistä kertaa! Kovasti oli tykännyt ja vesiliukumäkeä oli laskenut innoissaan. Raukka oli niin väsynyt, että vähän aikaa jaksoi höpöttää minulle uimisesta ja sitten nukahti.

Blogini ulkoasu on myös päivittynyt tänään. Löysin tämän hienon pohjan täältä, kannattaa käydä vilkaisemassa :)

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Greta

Vihdoinkin se on valmis! Eli tavoitteenani oli tehdä tytölleni kesäpaita, jossa ei ole ommeltavia saumoja (joita tunnetusti inhoan). Paita on siis ihan omasta päästä sovellettu. Alunperin palmikoiden piti mukailla raglansaumoja ja siirtyä siten kyljelle, mutta sitten se jäi. Nätti on noinkin, ainakin mun mielestä ;)

Kuvat olivat jälleen yksi show pikkuneidin kanssa. Muutamaan päivään ei ole suostunut laittamaan paitaa ollenkaan päälle (minä itse!-kausi) ja nyt iltatohinoissaan suostui pukemaan, mutta paikoillaan pysyminen oli kovin vaikeaa.. Tyttö kun on tuollainen elohiiri. 50 kuvasta noin 10 oli sinnepäin, eli jotenkin käyttökelpoisia, loput kunnon taidekuvia :D











Huh, siinä oli monta kuvaa!

Ohje omasta päästä, lankana Novitan Puro Batik, liila (892). Langan menekki n.200g. Paita on noin kokoa 92cm.

Greta-nimestä vielä. Nimi on kirjaimellisesti arvottu, eli avasin kalenterin nimipäiväluettelon kohdalta ja silmät kiinni sormi sivulle. Siinähän se oli, Greta! ;)

Kuvia myös Ravelryssä

This shirt is my own pattern to my 2-year-old daughter. Yarn is Novita's Puro Batik. The yarn is 100% acrylic but feels like cotton.

I loved knitting this pattern because there aren't any seams to sew. Just because I hate it! :D

Greta is also in Ravelry

torstai 4. maaliskuuta 2010

PIF 2

Eli taas olisi laitettava hyvää eteenpäin. Edelliset ovat vielä vaiheessa, mutta samallahan tässä tekee useammankin ;)

---

Lupaan lähettää paketin kuudelle (6) tähän viestiin kommentoivalle! Lahjan/yllätyksen saat kesäkuuhun 2010 mennessä. (Mikäli halukkaita on enemmän, arvon kuusi onnellista, mahd.arvonta tapahtuu 21.3.2010)

Samalla liityt itse ketjuun ja ilmoittaudut omassa blogissasi laittamaan hyvän kiertämään kolmelle!

Kun olet kirjoittanut postaukseeni, niin ilmoita sähköpostiini nimesi ja osoitteesi: nannin.posti(a)gmail.com (vaihda (a)-merkkien tilalle @ niin toimii)

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Vyyhdistä keräksi

On minulla sitten ihmeellinen Salainen neuleystävä! Juuri tuossa hörpin hänen lähettämäänsä cappuccinoa ja kipaisin hakemaan päivän postin. Postilaatikkoon oli kolahtanut postikortti oikein Tallinnasta saakka, lähettäjä oli yllättäen salainen neuleystävä... Ihanaa! :) Liekö SNY ollut lankaostoksilla Tallinnassa? ;)


Evillan vyyhdin kanssa olen pari iltaa taistellut, sekasotku on valmis ja purkamiseen menee varmasti vielä useampi tunti. Mutta eilen Kool-Aidilla värjäämäni langat kuivuivat yön aikana ja epätoivoisen Evilla-yrityksen jälkeen päätin kokeilla kuinka nuo omatekemäni vyyhdit keriytyisivät. Olin ihan yllättynyt kuinka helposti ja nopeasti vyyhdeistä tuli keriä, näinkö niiden kuuluisi oikeasti mennäkin? :D

Vielä vyyhdeissä:


Ja kerissä:


Lanka on puhtaanvalkoista Novitan Nallea, jonka jaoin arviolta 100 gramman ja 50 gramman vyyhteisin. Kool-Aidin väri oli Blue Berry. Vaikka sininen ei ole kuulunut viime aikoina suosikkiväreihin, tuli tästä langasta jotenkin puoleensa vetävä. Saa nähdä mitä näistä muotoutuu ;)

Virkkausta ja Kool-Aidia

Eilen illalla on virkkuukoukku heilunut ja värjäyspata porissut. Kuvia siis lähipäivinä tiedossa ;)

Nuha meinaa taas yllättää, eilen illalla aloin aivastella ja nyt jo nenä vuotaa ja olo on hieman heikko. Taitaa olla jo neljäs nuha tälle talvelle, itsenäisyyspäivän tienoilla taisi olla ensimmäinen (ainakin minkä nyt muistan). Lapsena en ollut kuin maksimissaan kerran vuodessa kipeänä, joten taidan sairastaa nyt aikuisena senkin edestä...

Mutta onneksi on sentään hiihtoloma ;)

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Puutarhavaihto / Garden exchance

Ilouutisia! Kameran laturi on löytynyt. Niinhän siinä sitten oli käynyt, että minä olin laskenut laturin kädestäni johonkin ja mieheni oli sen siitä siirtänyt muualle, omiin jemmoihinsa. Eilen sitten löytyi miehen jemmalaatikosta, ihanaa!

Eteisremontti on pientä pintaviilausta vaille valmis. Eilen maalasimme tuon isomman eteisen (tai aulan, miksikäs sitä nyt kutsutaankaan) ja laitoin jo taulut yms paikoilleen. Pienemmästä eteisestä (josta kaadettiin viereisen vaatehuoneen välinen seinä) puuttuu vielä kaapisto, mutta sen tulemiseen menee vielä aikaa. Halusimme peililiukuovet, jotka tehdään mittojen mukaan samoin kuten kaappi itsessään. Valmiina kun ei tunnu löytyvän oikean syvyisiä ja korkuisia kaappeja.

Sitten kuvia. Novitan Neulomon Puutarhavaihdon kuvat saa tänään julkaista, joten Neulomon lisäksi haluan ne myös julkaista täällä teidän iloksenne.
Tällaisen väkersin parilleni:




Pohjana on vanha päreen pala, ihan oikeasta pärekatosta irrotettu. Narsissin pohja on tehty huovuttamalla, keskiosa virkattu ja varsi on i-cord. Koko komeus kasattu kuumaliimalla. Tekstin olisin halunnut polttaa kolvilla päreeseen, mutta miehen kolvi oli hyvässä jemmassa ja jouduin siksi tyytymään vedenkestävään tussiin.

Ja tästä parini blogiin.

I made this for a gift to my pair in Novita's Garden exchance. The base is wooden shingle from an old roof. Flowers are made of yarn.

And what did I get:


Tällaisen sain itse:

torstai 25. helmikuuta 2010

Ensi kosketus Kool-Aidiin / First time with Kool-Aid

Sorruin jälleen tilaamaan lankoja. Pistän sen puhtaasti mieheni syyksi, koska hän on ollut koko viikon työmatkalla ja tulee olemaan ensi viikonkin. Noh, tilaamani langat tulivat ihan parissa päivässä. Kiitos Tinttamarelli!


Evillan lanka oli syy, joka sai minut tilaamaan. Tätä ihanuutta on minulla nyt 210g ja värihän on puna-musta (A-67). Vielä kun keksisin mitä siitä tekisin, itselleni toki ;)

Lisäksi paketissa oli Kool-Aidia eri väreinä. Mieleni teki kokeilla jo eilen illalla, mutta päätin säästää kokeilut tälle aamulle. Lapsi hoitoon ja värien kimppuun! Näin äiti käyttää vapaapäivänsä (ai mitkä kotityöt? ;)) Ja toki kuvia:

Liotuksessa ja solmittuna juuri ennen pataan menoa.


Ensimmäisen dippauksen (Strawberry) jälkeen, solmut avattu. Näky on "hieman" epämääräinen :D


Toinen dippaus (Mango), huuhtelu ja kuivumaan.


Ihan kivaa, helppoa ja nopeaa. Annoin langan liota yli 20min, eli olipas ainakin märkää ;) Lankana valkoista 7veljestä vajaa kerä. Lopputulos: Tätä voisi kokeilla toistekin.

This was the first time I tried Kool-Aid dyeing. I used colors Strawberry and Mango. Yarn was Novita's 7 veljestä (75% wool, 25% polyamide), color white.

maanantai 22. helmikuuta 2010

Valmiita / Finished objects

Viikonlopun aikana valmiiksi tulivat:



Malli/Pattern: Aleena (ullaneule.net)
Lanka/Yarn: Novita Puro Batik (886), 150g
Puikot/Needles: 3,5mm
Koko/Size: n.92cm/1,5-2 years

Tein mekon puhtaasti ohjeen suurimman koon mukaisesti, langan vaihtamisen seurauksena mekosta tuli suurempi (80cm -> 92cm), eli juuri sopiva n.2-vuotiaalle tytölleni. Mieli tekisi tehdä toinenkin, näitä tulee varmasti käytettyä kesällä :)



Malli/Pattern: Novita kevät 2010, malli 5 (Novita spring 2010, pattern 5)
Lanka/Yarn: Novita Puro Batik (892), 100g
Puikot/Needles: 5mm bambu
Koko/Size: about 150cm

Tein tästä huivista lyhyemmän kuin ohjeessa. Lankaa meni tosi tarkasti 100g (10cm jäi yli) ja pituutta tuli n.150cm. Mielestäni huivi oli ehkä hieman nätimpi ennen silmukoiden pudottamista, mutta varmasti tulee käytettyä näinkin :) Kesää odotellessa!

I made the scarf about an half shorter than in the pattern. I thought the scarf was a bit prettier before dropping some loops. But I will use it anyway! :)




Malli/Pattern: Omasta päästä/My own
Lanka/Yarn: Novita 7 veljestä, musta/black (099) ja verenpunainen/red (587), 100g
Puikot/Needles: 3,5mm
Koko/Size: pituus 36cm (length)

Ystäväni pyysi musta-punaisia säärystimiä ja minäpä sitten tein. Toivottavasti kelpaavat :)

My friend asked me to do black and red leg warmers for her. I hope she'll love these.

lauantai 20. helmikuuta 2010

Vuosi 2009

Laskinpas tuossa piruuttani kuinka paljon olen neulonut tässä viime aikoina. Heinäkuussa 2009 aloin kuvata tekeleitäni ja siitä laskettuna tähän päivää mennessä olen tehnyt seuraavaa:

aikuisten lapaset 6
aikuisten villasukat 5
huivit 9
pipot 15
poncho 1
sormikkaat 1
vauvan tumput 5
liivi/slipoveri 3
pehmolelut 1 (täyttämättä edelleen)
vauvan sukat 6
huovutetut sydämet 9
vauvan villahousut 1
kaulus 1
pupuliina 3
säärystimet 1
tunika 1 (ompelemista vaille)
kynsikkäät 2
vauvan kietaisupaita 1
taaperon mekko 1
koiran pipo 1

Tähän päälle tulee tietysti kaikki neulahuovutetut tekeleet ja neulomista+askartelua sisältäneet jutut. Ja tiedän olevan sellaisia, joita en ole muistanut kuvata enkä muista tehneeni.

Kesken on miehelle se villatakki ja jotain pientä.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Hunajalapaset / Honey Mittens

Aloitin ainakin pari kuukautta sitten nämä Hunajalapaset, koska sain yhden kerän keltaista 7 veljestä. Nyt kun olin pienen neuleen puutteessa, kaivoin nämä esille UFO-laatikosta ja taistelin itseni voittajaksi kirjanpidon tunnilla ;)





Mukanani ei siis ollut parempaa kameraa kuin kännykän huono (3.2 megapikseliä vaimitänenyton), mutta jäännöstase-tehtävien antama tausta on ainakin vaihtelua normaaliin :D Koska en itse keltaisesta välitä ja näiden lapasten pointti vain tehdä koska näyttivät kivoilta, annoin ne sitten luokallani opiskelevalle miehelle (yhdelle niistä harvoista miehistä porukassa, jolla sattui olemaan pieni käsi). Toivottavasti tulevat käyttöön :)

Näihin löytyy siis ohje Novitaklubista extraohjeista (vaatii kirjautumisen). Alkuperäinen ohje on Novitan Isoveli-langalle.

These mittens are named Honey mittens because of the color. Yarn is Novita's 7 veljestä.

tiistai 16. helmikuuta 2010

Jotain valmistunutta / Finished object (FO)

Teinpäs pipon aikani kuluksi. En tiedä kenelle, mutta miehen kommentista päätellen en ainakaan itselleni :D



Lankana Dropsin Karisma, malli on ihan tollanen peruspalmikkopipo. Lankaa meni paria metriä vajaa kerä (50g). Vielä olisi toinen kerä samaa väriä, mitähän siitä tekisi..?

This is a simple beanie with some cable. Yarn is Drops Karisma. The beanie is still without an owner.