keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Kiireitä ja muka kiireitä

Tämän kuun alusta olen ollut opiskeluihini liittyvässä työharjoittelussa kirjakaupassa. Työ on kyllä ihan jees, kiirettä toki on mutta välissä tulee hiljaisia hetkiä. Lisäksi olen tehnyt kaupan kassalle keikkaa. Työpäivät ovat venyneet jopa 14 tuntisiksi kun aamusta on kirjakaupassa ja sieltä suoraan illaksi kassalle. Väsymystä on siis ilmassa ja lisäksi meillä on perheessä kiertänyt jokin virusperäinen flunssa, johon kuuluu mm. kuumetta, kova yskä ja silmätulehdus. Noh, kaikesta on selvitty ja koko perheen läpi käytyään toivottavasti siirtyy vaikkapa naapuriin...

Töiden takia tämä blogin kirjoittaminenkin on jäänyt vähiin. Lisäksi meillä on netin kanssa ongelmia, todennäköisesti modeemin tms takia. Kun olemme molemmat tottuneet käyttämään omia tietokoneitamme ja netti on lähes poikkeuksetta jatkuvasti auki, niin on ollut hieman vaikeaa sopeutua siihen, että käytössä on vain yksi ns. mokkula, joka on vain toisessa tietokoneessa kerrallaan. Olen tallentanut omalle läppärilleni tietyt sivustot, joilla käyn ja sitten kun menee toiselle tietokoneelle ja pitäisi yhtäkkiä muistaa salasanoja, käyttäjätunnuksia jne kauheat määrät!

Sairasloman aikana sain jotain kyllä aikaiseksikin. Pitkään melkein valmiina olleet bolerot on viimein saatu valmiiksi ja miehen villatakin osat ovat valmiit. Nyt tarvitsisi vielä ommella kappaleet yhteen ja tehdä kaulus. Niin ja se vetoketju, jollaista en koskaan ennen ole neuleeseen kiinnittänyt. Toisaalta, enpä ole aikuiselle koskaan ennen villatakkiakaan tehnyt ;) Kuvia tulee kuhan tässä kerkiää. Pitäisi ensiksi selvittää miten tuo kamera toimisi tämän isännän tietokoneen kanssa yhteistyössä...

Joulu. Noh, se tulee vaikka en sitä odottaisikaan. Olohuoneeseen ja keittiöön vaihdoin jo pari-kolme viikkoa sitten jouluverhot ja laitoin kynttelikön keittiön ikkunalle. En ole kovin jouluihminen, joten tämän vuoden työkiireiden takia se vähäinenkin joulu taitaa jäädä koristelematta. Olen kuitenkin töissä vielä huomenna aatonaattona iltaan saakka ja jouluaattona menemme isovanhemmilleni tuonne etelään. Illaksi kotiin ja joulupäiväksi töihin. Samoin Tapaninpäivä menee töissä. Mies ja tyttö saavat sitten vierailla kaksistaan anoppilassa jos tahtovat, joulunpyhät kun ovat tänä vuonna niin kauhean lyhyet.

Tämä vuosi on mennyt niin kovin nopeasti. Blogin 1-vuotispäiväkin meni minulta aivan ohi. Jospa ensi vuonna uutta yritelmää tempauksien muodossa... Katsotaan nyt ;) Syksyn SNY-rinki on myös viimeistä pakettia vaille finaalissa. Tänään ei vielä viimeistä pakettia tullut, mutta ehkä huomenna...tai sitten joulun jälkeen.

Lämpöistä joulua kaikille!

1 kommentti: